Joctoconista Turusta tuli elokuun alussa uutinen, joka yllätti minut täysin: novellini Temppelin turvallinen vihreys sijoittui vuoden 2025 Atorox-kisassa toiseksi! Novelli ilmestyi kokoelmassani Kaikessa lihassa on tahto (Osuuskumma 2024). Tiesin toki, että novelli oli Atoroxin lyhytlistalla, mutta en mitenkään uskonut sen pärjäämismahdollisuuksiin.
Novellin menestys kertoo siitä, ettei kirjoitusprosessin hankaluus välttämättä näy lopputuloksessa. Novelli oli vuosikausia varsinainen murheenkryyni: sain novellin idean jo vuonna 2017, ja kirjoitin siitä alun tuolloin, mutta en oikein keksinyt miten novellin tarina rakentuisi ja miten se päättyisi, joten jätin tekstin kesken.
KLOT:iin kuitenkin tarvittiin pari ennen julkaisematonta novellia, joten kaivoin tekstinalun jostain vanhasta tiedostosta. Sen kirjoittaminen oli tuskallista pusertamista toukokuussa 2023, ja tuskallisemmaksi vielä kävi, kun onnistuin sähläämään tiedostojen kanssa ja tuhoamaan kaiken toukokuussa kirjoittamani. Räpöstin jonkun säälittävän tekeleen kustannustoimittajan kanssa sovittuun dedikseen mennessä ja pyysin, ettei hän lukisi tai kommentoisi sitä sillä kierroksella.
Novelli lepäsi kesän 2023 yli tiedostossa ja palasin sen ääreen syksyllä kirjoittaakseni siitä uuden version. Sen version annoin jo kustinkin käsiin, ja sain hyvää palautetta viimeisen version kirjoittamista varten.
En ollut varsinaisesti tyytymätön tekstiin, mutta en tyytyväinenkään: oli sellainen olo, että siitä olisi tullut paljon parempi, jos olisin voinut kirjoittaa sen kaikessa rauhassa. Toisaalta teksti oli ollut ”kaikessa rauhassa” hylättynä tiedostoon kuutisen vuotta, enkä tiedä, olisinko edes kirjoittanut sitä valmiiksi, jos ei olisi ollut pakko.
Mutta niin vain siitä tuli kuitenkin lukukelpoinen, ja näemmä myös palkitsemiskelpoinen!